Toijalan Nuorisoseura

Nuorisoseuraliike sai alkuunsa vuonna 1881, kun ensimmäinen nuorisoseura perustettiin Kauhavalle. Toijalan Nuorisoseura perustettiin 5.6.1904 nimellä Akaan Nuorisoseura. Se liittyi Keski-Suomen Nuorisoseurojen Liiton haaraosastoksi 4.12.1904. Uudet säännöt, joilla Akaan Nuoriso-seuran nimi muutettiin Toijalan Nuorisoseura ry:ksi, vahvistettiin 28.9.1919.

Nuorisoseurajärjestö on puoluepoliittisesti sitoutumaton itsekasvatusjärjestö. Sen tavoitteena on aina ollut kasvattaa hyviä ihmisiä ja kunnon kansalaisia – ihmisiä, joilla on kyky ajatella menneisyyttä, ymmärtää nykyisyyttä ja valita tulevaisuutensa. Toijalan Nuorisoseura on ollut edelläkävijä, joka on synnyttänyt monia hyviä asioita ja kasvattanut niitä kuin omia lapsiaan ja päästänyt ne sitten aikanaan itsenäistymään.

Uusi aika on tuonut uusia mahdollisuuksia, ja niihin on tartuttu harkitun ennakkoluulottomasti. Aina on löytynyt henkilöitä, jotka ovat olleet valmiita pyyteettömään työhön yhteiseksi hyväksi niin, että toiset ovat voineet harrastaa. Ja aina on ollut myös niitä, jotka ovat halunneet harrastaa ja siten kehittää itseään. Joskus on toiminnassa ollut nousukausia ja joskus laskukausia, mutta niinhän elämässä pitää ollakin.