Uutiset 2011-2012  (päivitetty 16. 10. 2011)
Miehet edustus

TFT taas kakkoseen!

Viime lauantaina käytyjen jännittävien taistojen jälkeen TFT piti lopulta paikkansa lohkon kärjessä ja saavutti täten suoran nousun kakkosdivisioonaan.

Ensimmäinen ottelu alkoi tasaisissa merkeissä kunnes kapteeni Marko Sakari osui kädellään vastustajaa päähän maalineduskamppailun päätteeksi. Tästä tuomari vihelsi 5 min rangaistuksen näkemättä aiempia rikkeitä. Kun Luja vielä ylivoimalla iski pari maalia, alkoi TFT-puseroihin hiipiä epätoivo. Ensimmäinen erä Lujalle lukemin 4-0 ja valmentaja Männistö piiskasi omiaan. TFT nousikin taisteluun ja maali kerrallaan alkoi kiriä kiinni etumatkaa.

Toijalalaiset hallitsivatkin ottelua suurimmaksi osaksi jäähyjä lukuunottamatta. Niitä joukkueelle kuitenkin siunaantui enemmän kuin tarpeeksi. Myöhemmin Saku Aaltonen intoutui kostamaan Lujalaisten touhuja ja napautti mailallaan vastustajaa, ansaiten itselleen punaisen kortin ja 5+20. Kiriä haettiin silti ilman maalivahtiakin. Tolpatkin kolisivat mutta yhden maalin päähän jäi, Luja vei ottelun 5-4. Näin ratkaisu venyi illan toiseen ja kauden viimeiseen otteluun, jossa vastassa oli ennalta ehkä pahimmaksi vastustajaksi asetettu V&L.

Vastustaja loikin alusta lähtien runsaasti vaarallisia paikkoja, mennen lopulta myös 1-0 johtoon. TFT tasoitti johdon maali kerrallaan muutamaan kertaan, kunnes peli alkoi kääntyä Toijalalaisille. Asenne oli hyvä ja kun V&L tuhri paikkojaan ja maalilla Taskinen piti TFT:tä pystyssä, pääsi Fumblers repäisemään hiukan kaulaa vasustajaan. V&L oli pakoitettu hakemaan tasoitusta ilman maalivahtia ja ottelun hahmo Teppo Tenkanen kuittasi ratkaisevan maalin tyhjiin samalla täytentäen hattutempun puolustajan paikalta.

Lopulta voi sanoa että TFT ansaitsi paikkansa lohkon kärjessä asenteellaan ja kokemuksellaan. Näin joukkue suuntaa hetkeksi ansaitulle lomalle, kunnes harjoitukset ensi kautta varten pyörähtävät taas käyntiin.


TFT - V&L
 7 - 4
SB Luja - TFT  
5 - 4
Härmä - TFT  7 - 7
KRP II - TFT  0 - 4
TFT - SCU II   6 - 4 
TFT - ALKU  9 - 4
TFT - Lätty  4 - 1
TFT - Härmä  5 - 2
TFT - KRP II  6 - 0
EPA - TFT  2 - 5
Lätty - TFT  
4 - 9
TFT - SB Luja  2 - 5
SR2 - TFT  3 - 6
V&L - TFT  5 - 8
TFT - ALKU  3 - 3
TFT - SCU II  1 - 0
TFT - SR2  7- 4
TFT - EPa  4 - 3

Pelikohtaiset tehopisteet


Naiset (3. divisioona)

Ryhti - TFT 
9 - 0

TFT - FLANELS  1 - 8
TFT - Classic  2 - 1
NOPS - TFT  10 - 2
TFT - Ryhti  0 - 3
FOSU - TFT  2 - 0
ROPO - TFT  2 - 2
TFT - SBS Tamppi 
2 - 3
TFT - PIRPI  2 - 7
SCU - TFT  4 - 5
SBS Tamppi - TFT  
6 - 0
TFT - FOSU 
1 - 3
Classic - TFT  
5 - 4
TFT - SCU  
1 - 4
TFT - NoPS 
2 - 9
FLANELS - TFT  7 - 1
PirPi - TFT 
2 - 2
TFT - RoPo  1 - 4


Miehet 2 (6. divisioona)

Jatkosarja

ManPo - TFT II  5 - 7
TFT II - YPA III  10 - 5
SC Inter - TFT II  4 - 4
TFT II - YPa II  4 - 4
TFT II - Visars  5 - 6
Urps - TFT II  5 - 3
TFT II - ManPo  4 - 8
YPA III - TFT II  4 - 5
TFT II - URPS  5 - 4
Visars - TFT II  9 - 2
YPa II - TFT II  10 - 7
TFT II - SC Inter  3 - 2

Alkusarja:

TFT II - SB Ontto  1 - 7
TFT II - SC Weikot  1 - 9
Gunners - TFT II  4 - 3
WFT II - TFT II  6 - 5
TFT II - SB Luja II  1 - 5
Urps - TFT II  5 - 1
TamThu - TFT II  2 - 5

Pelikohtaiset tehopisteet

Muuta

Aleksi Hänninen : Mind Map (Kaudelta 2007-2008)
Juha Mönttinen : Aatelinen




Toijalan monitoimihallilla 2.12.2010


TFT vs. Kanadan maajoukkue
7
-
9
Kuvia | Pöytäkirja


Suomen Cupin neljäs kierros Toijalassa 22.10.





TFT vs. Josba
4 - 14
Raportti  |  Kuvia  
Videokooste ottelusta  

 






DSV













Forssan LVI-valm



VS Harja



Vesitaito

MV-maalaus





Avista tilit

VS



Kävijöitä

Free Hit Counter
(7.10.2010 alkaen)
 










































 
Electronic Athletics 2005