TFT:lle avauspisteet 2.divarista ja noutaja Suomen cupista
 
TFT:llä oli pelien suhteen tuplaviikonloppu. Ensin perjantaina joukkue tappeli jatkoon pääsystä Suomen cupissa Joensuun Josbaa vastaan ja alle vuorokauden levon jälkeen 2. divisioonan pelit jatkuivat O2:en vieraana Jyväskylässä. Kova rypistys, josta TFT selvisi kunnialla. Salibandyliigassa pelaava Josba oli vielä liian kova pala cupissa, mutta Jyväskylästä oli tuomisina kauden avuspisteet.

Perjantaina oli hieno päivä Akaalaisessa salibandyssä, kun TFT sai Suomen cupin neljännellä kierroksella vastaansa Joensuun Josban, joka hioo kuvioitaan salibandyliigassa. TFT:lle oli siis asetettu yllättäjän rooli otteluun. Uljaasti joukkue ykkösmiehistöllään esiintyneen Josban haastoikin. Taistelu voitosta ei kestänyt kuitenkaan kuin 20 minuuttia ja sitten liigatähdet osoittivat mikä ero on valtakunnan ykkössarjalla ja kakkosdivarilla. Ennakkoluulottomasti otteluun lähtenyt TFT siirtyi sensaatiomaisesti johtoon Jarno Aholan komealla maalilla. Liigajyrät nippuun ja muovikuula yläpeltiin ohi voimattoman Josba maalivahdin.

Kyseinen maali taisi herättää pitkän bussimatkan uuvuttamat josbalaiset, sillä TFT:n johtomaalin jälkeen joukkueen asenne pelaamiseen muuttui täysin. Josba heräsi esittämään sitä salibandyä mistä se on tunnettu. Liikkuva ammatilaisjoukkue sahasi näyttäviä hyökkäyksiä TFT maalille ja kyllähän ne maalit sieltä väkisinkin tulivat. Harmillisena voidaan pitää ensimmäisen erän kahta alivoima maalia, jotka Josba teki ottelun ollessa tilanteessa 1-1. Tässä vaiheessa TFT:llä olisi vielä ollut mahdollisuus haastaa kova vastustaja parammin. Kantti ei riittänyt ja Josba paineli maali maalilta omille lukemilleen.

Vaikka käytännössä ottelu oli ohi ensimmäisen kolmenkymmenen minuutin jälkeen, taisteli TFT todella kiitettävästi aina viimeiseen summeriin. Joukkue pysyi suhteellisen hyvin liigapelaajien vauhdissa, joskin taitotasoero oli liioittelematta Josban puolella. TFT:n pelaajat laittoivat hyvin kroppaansa likoon, ja jostain käsittämättömästä syystä tämä kuumensi melkoisesti joensuulaispelaajia. Odottivatko Josban pelaajat että peli vain neppaillaan läpi, kättely ja kumarrus? Cupin viehätys on parempien haastaminen, sitä TFT yritti mutta ei pystynyt. Parempi joukkue meni oikeutetusti jatkoon.

Vain nukutun yön ja Josba-haasteen jälkeen TFT-karavaani suuntasi pisteisteiden perässä Jyväskylään. Kakkosdivari- koitoksessa vastaan juoksi O2. Raskas bussimatka ja edellisen päivän cup-ottelu heittivät  haasteen ottelulle. Väsymys oli onneksi jäänyt matkalle ja yllättävän tuoreilla jaloilla TFT halitsi koko ottelua. Joukkue pelasi ja taisteli esimerkillisesti, luoden paikkoja vastustajansa maalille. Liekö edellisen päivän peli väsyttänyt ainoastaan joukkueen kädet, sillä viimeistely tuotti tuskaa TFT:lle. Joukkue oli maalipaikoissa huolimaton ja TFT hukkasi monta hienoa tilannetta.

Normaalisti salibandyottelua ei voiteta kahdella maalilla, mutta uhrautuva puolustus ja maalivahti Antti Järvinen takasivat kauden avauspisteet TFT:lle. Ison maininnan viikonlopusta ansaitsevat manageri-pelaaja-konkari Mika Hakala, joka näytti nuoremmille että ikä tosiaankin on pelkkä numero. Myös puolustajan tontilta hyökkäykseen siirretty Toni Hakala väläytteli osaamistaan.

TFT:n ottelut jatkuvat Akaan Monitoimihallilla sunnuntaina. Vastaan asettuu Vincemus Hämeenlinnasta. Ottelu alkaa klo 13.00.

TFT- Josba  4 - 14 (1-4, 2-4, 1-6)  
Jarno Ahola 1+2
Paavo Parikka 1+0
Saku Aaltonen 1+0
Olli Kukkamäki 1+0
Aleksi Hänninen 0+1
Juha Mönttinen 0+1



O2 - TFT 1 - 2 (0-1, 0-1, 1-0)
Aleksi Hänninen 1+0
Marko Lauhasmaa 1+0
Tuomas Männistö 0+1



- Olli #30