PUNAKONE MYLLYTTI TFT:n
 

Sunnuntai-iltana oli Kaukajärven Spiral-hallissa tarjolla Pirkaanmaalaisten joukkueiden välienselvittely salibandyn II-divisioonassa. Punakone oli aloittanut kauden 5 tappiolla, kun taas TFT:llä oli takana kaksi tappiotonta ottelua. Näin TFT asettui hienoisena ennakkosuosikkina otteluun.

Ottelun alku menikin Akaalaisjoukkueen komennossa, ainakin tuloksellisesti, sillä erätauolle siirryttiin 2-1 johdossa. Joukkueen pelin taso ei kuitenkaan vakuuttanut. Tuntui, että joukkueen nuorisokaartiin liike oli sulanut viikonlopun humuun, kun taas kokeneempien pelaajien jalkojen viimeinen käyttöpäivä lienee ollut viimevuosikymmenellä. Toisessa erässä Punakonekin tämän huomasi ja tuloksena oli 5 perättäistä maalia kotijoukkueelle. Kovinkaan näyttävistä kuvioista yleisö ei kuitenkaan päässyt nauttimaan, vaan maalit olivat TFT:n pelaajien sitkeän tarjoilun lopputulos. Kun vielä maalissa Antti Järvinen pelasi huonoimman ottelunsa vuosiin, olivat numerot kolmannen erän alussa 6-2.


Tässä vaiheessa TFT:n valmennusjohto Paavo Parikka ja Marko Sakari kaivoivat korttipakastaan viimeiset jokerikorttinsa. Maaliin Valkeakosken kasvatti Juha Ohma sekä taktiikaksi pitkä ja perään. Tämä yllättävä ratkaisu tuntui sokaisseen Punakoneen ja peli saatiin kavennettua 6-5. Nousun pääosassa oli Eetu Koskimäki. Jääkiekkoa Kiekko-Ahmoissa sivulajinaan pelaava laituri, esitteli kahteen otteeseen kuuluisaa lämäriään, ja nosti TFT:n mukaan taisteluun ottelun voitosta. Lopussa vastustajan maalille saatiin muutamaan otteeseen kunnon sähypalloa, mutta valitettavasti palloa ei saatu verkkoihin saakka toimitettua. Näin kotiin viemisinä ei ollut kuin pahamieli ja kadonneen liikkeen metsästys.

Näiden asioiden korjaamiseen joukkueella on kuitenkin aikaa kaksi viikkoa. Tällöin Toijalan Monarilla on tarjolla sunnuntaipäivän ratoksi Salibabdyä TFT-LaSB Lammilta. Ottelu alkaa klo 13.00.

 
Oheisen linkin alta löytyvät sarjataulukko, ottelun pöytäkirja ja tulevat ottelut:
http://salibandy.net/kilpailutoiminta/tulospalvelu/sisa-suomi-miehet-2-div-tulospalvelu-2010-11


- Tube #29