YHDELLÄ MAALILLA EI VOITA SALIBANDY OTTELUA
 
Toijalan TFT:n kakkosdivarin sarja-avaus oli kaikkea mitä salibandy ottelu voi katsojille tarjota. Kovaa kamppailua, rytinää, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Maaleja joukkueet tekivät yhteensä vain kolme, ja erityisesti TFT:ä vaivasi tehottomuus hyvissäkin maalipaikoissa. Liekö sitten syynä kauden ensimmäisen pelin jännitys, mutta loistavatkin viimeistelypaikat hukattiin joko huolimattomuuteen tai mailan liialliseen puristamiseen. Yleensä salibandyottelun voittaa kahdella päästetyllä maalilla, mutta jos rysä heiluu vastustajan maalivahdin takana vain kertaalleen ei otteluita voiteta. Kaksi maalia siis riitti SC Urbanssille pisteisiin. Voitto kotijoukkueelle jalkapallolukemin 2-1.
 
Ottelu alkoi hieman tunnustellen, mutta mitä pidemmälle ensimmäinen erä kului sitä vaarallisimpiin paikkoihin TFT pääsi. Flunssa-aallon koettelema joukkue joutui lähtemään otteluun vain kahdella viisikolla, mutta molemmat vitjat loivat vastustajan maalille loistavia maalipaikkoja. Viimeistely oli luokatonta molemmilta joukkueilta joten ensimmäinen erä pelattiin maalittomana.
 
Toiseen erään kotijoukkue SC Urbans oli muuttanut karvaustaan ja se sekoitti hieman TFT:n pelinavausta. Korkealta karvannut Urbans saikin avausmaalin kovan karvauksen seurauksena. TFT:n pakkiin kiinni kahdella pelaajalla ja hieman onnekas laukaus painui maalin takayläkulmaan. Maalin jälkeen TFT sai peliinsä ensimmäisen erän tunteen ja peli alkoi pyörimään kotijoukkueen kenttäpäädyssä. Edelleen maalinteko tuotti vaikeuksia joskin suurimpana syynä tähän oli SC Urbanssin loistava maalivahti Kaapo Kekkonen.
 
Viimeiseen 20 minuuttiseen TFT tuli todella latautuneena. Joukkue hallitsi palloa ja pakotti kotijoukkueen puolustuskannalle. SC Urbans puolisti maaliaan todella kurinalaisesti ja turhaituminen alkoi kasvaa TFT:n vaihtopenkillä. Kesken hyvän TFT-painostuksen pääsi Urbans-pelaaja lapioimaan joukkueensa kahden maalin johtoon. Maalin jälkeen TFT jatkoi paikkojan luontia ja kolmannen erän kolmannellatoista minuutilla Aleksi Hänninen syti näyttävän vastahyökkäyksen päätteeksi kavennusmaalin. Maaliin hienon syötön tarjosi Paavo Parikka. Ottelun viimeisillä minuuteilla TFT teki mitä oli tehtävissä. Maalivahti Antti Järvinen pois maalinsa suulta ja kuudella viittä vastaan pyöritys käyntiin. Pallo saatiin hyville paikoille ja vielä viimeisellä sekunnilla maalivahdin olkapäähän, mutta onttopallo ei löytänyt tietään verkkoon. Ottelu päättyi yleiseen torikokoukseen, TFT:n päiden painumiseen ja SC Urbanssin pelaajien käsien kohamiseen kohti hallin kattoa.
 
Ottelu oli tasainen, mutta parammalla viimeistelyllä TFT olisi korjannut pisteen Akaaseen. Jossittelu sikseen salibandy on maalientekopeli ja Urbans oli maalinteossa yhden rysän parempi. Ottelun parhaina pelaajina palkittiin maalivahdit Antti Järvinen (TFT) ja Kaapo Kekkonen (SC Urbans)
 
Tästä on tappiosta huolimatta hyvä jatkaa, sillä pelissä oli paljon hyvää. Seuraava TFT:n kakkosdivari koitos on salibandyliiton sekoilujen vuoksi vasta kolmen viikon päästä. Sitä ennen TFT pelaa 10.9 Suomen cupin kolmannen kierroksen kotiottelun tamperelaista Soittorasiaa vastaan. Soittorasia pelaa TFT:n kanssa samassa toisen divisioonan lohkossa, joten koitoksesta on tulossa mielenkiintoinen.

- Olli #30